Köpi

 Köpi
Kotoutuminen Kimmeltielle tapahtui kivuttomasti, ikäänkuin kaikki olisi ennallaan.
Lapsuuden jännitysnäytelmä sai luontaista jatkoa.
Taannoin, kuusikymmentäluvulla Tapiolassa käyskenteli Köpiksi nimetty laitapuolenkulkija. Tämä silloinen kuuluisuus lienee ollut jo eläkeiässä; ainakin silloin, kymmenvuotiaan pojan silmissä, miekkonen vaikutti Metusalemin ikäiseltä kalevalahahmolta.
Köpi oli habitukseltaan vuosikymmeniä pulloasuudellut taivaarannanmaalari. Mies oli harmiton heppu, ellei - kuten isot pojat kertoivat - erehtynyt huudahtamaan Köpin läsnaollessa maagisen sanan "myrkky". Tällöin saivat laihemmat juosta karkuun.
Köpillä oli sanaan: "myrkky" omanlainen herkkyytensä, joka ilmeni pikaisena suuttumisena.
Niinpä me Kimmeltien pojankoltiaiset, sopivan tilaisuuden tullen, saimme testata myrkky-sanan voimaa.
Eräänä kesäisen aurinkoisena päivänä, kuusikymmentäluvun lopulla - (Jos muistan oiken, ikuisen kesäisiä ne olivat; ellei sitten aika ole kullannut muistoja) - Köpi ilmestyi yllättäen Aarnivalkeantien ja Kimmeltien risteykseen. Mies oli selvästi laitamyötäisessä, tien leveys ei tahtonut millään riittää, miehen pyrkiessä jatkamaan matkaa Kimmeltietä pitkin, loivaa ylämäkeä kohti Mäntyviitaa.
Me pojat: Minä, Jyrki, Palermaat ja Sundell olimme Kimmeltien roskalaatikoiden kohdalla ihmettelemässä Köpin taaperrusta kohti tien korkeinta kohtaa, päiväkodin nurkalle.
Päätimme testata "sanan" voimaa. Joku meistä, en muista kuka, kiljaisi kimeällä poikasen äänellä: MYRKKY!
Köpin reaktionopeus oli vanhahkolle miehelle melkoisen vakuuttava suoritus. Mies lähti pyyhältämään meitä kohti kiihtyvällä nopeudella, ikäänkuin äskeinen tukeva humala olisi haihtunut kesäisessä tuulessa kuin veitsellä leikaten.
Niin siinä kävi, että me pojat määräsimme suunnan ja Köpi vauhdin. Juoksimme pellolle, "kivikon" läpi ja loikkasimme paskalaitoksen avoviemäriojan yli Esaran lautakasojen taakse piiloon.
Köpi haahuili aikansa avoviemäriojan vieressä mutta lähti lopulta pois. Me, pelästyneet poikaset lähdimme kiltisti kotiin.
Oliko se niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan?


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiranpommeja Tapiolan Keskustornista

 Taannoin me pojat vierailimme varsin usein Tapiolan Keskustornissa. Ravintola Linnunradan ulkoterassilla ei meiltä juurikaan kyselty, millä asialla siellä oltiin, vaikka ikää oli vain runsaat kymmenen vuotta. En muista millä kokoonpanolla siellä oltiin, mutta pahanteossa kuitenkin. Olimme nimittäin piipahtaneet Urheilu Sportissa, joka silloin sijaitsi Keskustornin vieressä. Ostimme rasian koiranpommeja: Niksulassa ei pommeja myyty, kävimme sielläkin kysymässä. Koiranpommirahoja ei äidiltä saanut, mutta pullonpalautusrahoilla ansaitut rahat käytettiin järkevästi, koiranpommeihin. Pulloja sai kätevästi Otaniemen rakennuksilla työskenneiltä miehiltä, jotka asustelivat alueen parakkikylässä.  Tuolloin, kuusikymmentäluvun lopulla, kaiken maailman ilotulitteita sai ostaa vuoden ympäri, taaperosta taattoon: se oli silloin varsin normaalia. Nykyään toiminnastamme saisi kriisiterapiaa niin tekijät kuin uhritkin. Toimintasuunnitelmamme oli yksinkertainen: heitimme koko rasiallisen koir...
Lue lisää

Entinen stadin kundi vuonna 1963

Helppo oli näin uskoa, stadilaisuuteen, vaikka olimmekin muuttaneet Mäntästä Helsinkiin ollessani yksi vuotias. Kun neljävuotias stadilainen muuttaa periferiaan, Kaskikselle Tapiolaan, on "kotoutumisongelmia" tiedossa. Muutimme siis Kaskenkaatajantie 5:een, siihen vuokrakasarmiin, "huonojen ihmisten puolelle". Sosiaalinen habitus määräytyi vastapuoleisen aravatalon - Kaskenkaatajantie 10:n -  arvopohjalta; asia annettiin ymmärtää mm. selväsanaisena kieltona liikkua "kympin" piha-alueella. Olimme siis muuttaneet Helsingistä Tapiolaan, koska isän työpaikka oli Tapiolan keskustassa. Kaskiksen femma oli kuitenkin - "kymppikerhon aatoksista riippumatta" - hieno paikka; asukkaita oli monenlaisia ja vahva yhteisöllisyys kukoisti. Osasimme toki mekin katsoa nenänvartta myöten hienoja, kympissä asustavia aravalainan saaneita paremmistoihmisiä. Sen minkä muistan ko. ajasta niin selkkauksilta ei idyllinen kaskis meitä kuitenkaan säästellyt: sain muunmuassa ...
Lue lisää

Puhtoinen lähiöni

 Lainaan hävyttömästi Eppu Normaalin sanavalintaa otsakkeessani. Elämä 60-70 luvuilla, kuten monet vihernuoret haluavat uskoa, oli saastettoman ja kauniin elämän aikaa. Ilma oli raikas ja ihmiset iloisia. Kuinka tähän saasteiseen nykyisyyteen on jouduttu? Takaisin 60-luvulle ja ilmastonmuutos peruuntuu tuota pikaa. Mennäämpä Tapiolaan, lapsuuteni muistoihin. Tuolloin, jätrehuolto oli viimoisenpäälle hoidettu. Jokaisella itseään kunnioittavalla omakoti -ja rivitaloasukkaalla oli oma TUNKIO. Sinne kipattiin yhtä, jos toistakin. Se ei siis ollut nykymittainen komposti, vaan jätepiste. Meilläkin, rivitaloasujina oli jokaisella oma tunkio. Kerran ihailin naapurin - melko suurta - tunkiota. Siellä oli käytöstä poistuneita riepuja, tuplasepalus Hyvonit, jarrutusjälkineen, lasi -ja peltipurkkeja, ruoantähteitä yms. Jätekumpua kruunasi lasinen Nostersilli purkki. Nuuhkin raikasta ilmaa ja olin onnellinen. Oli toki myös jätehulto. Roskikset olivat puolen sentin teräsplootusta hitsattuja säil...
Lue lisää